9. syys, 2016

20.8.2016 Rallytokokoe Salo

Salossa järjestetystä Rt-kokeesta on kohta kulunut jo kolme viikkoa. Ehkä on aika muistella sitä.

Pisteemme riittivät juuri ja juuri kokeen hyväksyttyyn suoritukseen eli saimme kasaan 70 pistettä. Kokeen muistelu sujuu nyt täysin muistini varassa...Jouduin lähtemään heti kokeen jälkeen hevosia hoitamaan, enkä ehtinyt jäädä odottelemaan tulospöytäkirjaa enkä Janen kisakirjaa. Ne ovat tällähetkelläkin vielä "reissussa´", mutta jotakin kokeesta jäi kuitenkin mieleeni.

Yritin keskittyä nyt ensimmäisiin kyltteihin huolellisesti, koska edellisessä kokeessa olin heti niissä ottanut turhia virheitä. Keskittymiseni ehkä kuitenkin herpaantui heti alussa, kun Jane ei ollutkaan aivan samalla aaltopituudella kanssani. Jane edisti ja minä yritin parhaani mukaan ola vetämättä hihnasta. Jouduin uusimaan neljännen tai viidennen kyltin. Ja kun olin uusimassa kylttiä , huomasin, että yritin aivan väärää liikettä. Kyltin tehtävä oli muistaakseni aivan helpommasta päästä  Janelle. Eli siitä mulle kuusi virhettä. Kaaottisen alun jälkeen siellä täällä tuli virheitä ja viimeinen kyltti oli liikkeestä maahan meno. Sen tiesin olevan meille vaikea ja koska en ekalla yrityksellä onnistunut, en yrittänyt sitä toista kertaa. Maahan menoa olen harjoitellut kaikista vähiten ja istumisesta se onnistuu, mutta voi olla että joudun opettamaan liikkeestä maahan menon uudestaan ihan uutena käskynä.

En kaipaa nyt hetkeen kisakirjaa. Jane osaa kaikki muut alo-liikkeet paitsi liikkeestä maahan menon, mutta seuraamista häiriön alla pitää saada huomattavasti paremmaksi. Ehkä Janen on vaikea ymmärtää seuramista, koska kotona ulkoilutan samassa pannassa niin, että se saa haistella ja mennä miten lystää. Lisäksi istuminen tulee viiveellä, johtuen varmaankin siitä , että noutotreeneissä vaadin paljon istumista, koska haluan sen olevan hallinassa. Vaadin istumista yleensä juuri silloin , kun se haluaisi lähteä jo noutoon.

Nyt treenaillaan ,mitä ehditään parin viikonpäästä kiharakerhon järjestämiin omiin nome kokeisiin, jotka järjestetään Inkoossa. Koe on niin lähellä ,etten kehdannut ilmoittamattakaan olla. Tekemistä on  vielä paljon, mutta tuleva koe ehkä saaa aikaan pienen harjoittelu motivation. Rallytokoa treenaillaan sitten taas myöhemmin syksyllä...