2. kesä, 2017

Treenailua lammella

Jane toipui leikkauksesta nopeasti ja sen puolen olisi voinut treenailua jatkaa mainiosti. Omat flunssat ja työt ovat vaatineet vaan niin paljon energiaa, että koirat ovat saaneet viihdyttää toinen toisiaan ja tyytyä pääosin hihnalenkkeihin.

Meidän perheeseen saapui vuodenvaihteen jälkeen myös tanskalais-ruotsalainen pihakoira Yoda( Yacatis Yvette Kvik), joka on syntynyt 11.11.2016. Jos Yodasta tulee jalostuskelpoinen, toivonmukaan se joskus tekee pentueen myös meille. Yodasta myöhemmin lisää...Mutta meillä on tosi tasapainoinen koiralauma nyt. Sara täyttä elokuun lopulla 10 vuotta, Jane täyttää marraskuun lopulla 5 vuotta ja Yoda täyttää vuoden. Yoda oli juuri sopivan kokoinen koira , joka mahtui vielä koirasohvalleSilmänisku.Ajattelin ,että Jane saisi siitä leikkikaverin, kun Sara ei aina jaksaisi Janen kanssa enää leikiä. Yllätyksekseni huomasin, että Sara tuntui leikkivan aluksi jopa Janea enemmän Yodan kanssa. Sara piristyi pennun tulon jälkeen huomattavasti. Aluksi se vaikutti välinpitämättömältä ja vähän jopa suutahtaneelta, muttaa puolenviikon jälkeen alkoi korvat nousemaan siihen malliin , että huomasi sen kiinostuneeen Yodasta. Jane taasen aikuistui huomattavasti pennun tultua taloon